NRJ Fashion Awards

Ei mennyt ihan putkeen otsikon pippalot. Onneksi oli huippumukavaa seuraa ja tuttuja vilisi kuin mummoja Hulluilla päivillä, muutoin olisi ollut jälkimaku kovin karvas. Lähestulkoon kaikki, minkä saattoi ajatella voivan tökkiä, tökki.

Kaapelin pihalla seuruettamme tervehti 150 metrin mittainen jono. Haimme positiivista fiilistä ja totesimme, ettei onneksi sada eikä ole kylmä. A lähti tiedusteluretkelle kulman taakse ja kas, sieltähän löytyikin punainen matto! Oli vissiin levitetty siihen ihan meitä varten, koska muita vieraita ei näkynyt mailla halmeilla. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä se vajaan parinsadan metrin mittainen jonottajien joukko tuupattiin samaan narikkaan kuin vastapäiseltä suunnalta tulevat. Olihan siinä sitten sakkia kuumissaan ja äreissään pomppiensa ja palttoidensa kera. Kitkerät alkudrinkit saatuamme suunnistimme sushipöydän vierustalle, mutta sen lähemmäksi ruokaa emme sitten päässeetkään, kiitos hyvinmuodostuneiden jonojen.

Paljon paremmin ei sujunut juomapuolella, jossa ystävämme jonotettua kolmea lonkeroa tunnin verran totesimme, että tottahan ne hyvältä maistuvat, etenkin tällaisten suurten ponnistelujen jälkeen, mutta nyt saisi jonotus jo riittää. Näytökset olivat kivoja, mutta äänentoisto oli sellaista puuroa, että siitä täyttyi vatsa paremmin kuin sushista (jota en siis koskaan päässyt maistamaan). Ihastuin yhteen hameeseen, jonka joku nuori suunnittelija oli suunnitellut kilpailutyönään, mutta juuri äänentoiston kehnoudesta johtuen minulle jäi epäselväksi, kuka tämän luomuksen oli suunnitellut. Tämä suunnittelija ei kuitenkaan sijoittunut kolmen parhaan joukkoon. Harmi.

Lähtiessä tuli hoppu, että ehti suurimman väkiaallon alta pois. Se nimittäin jyräsi siihen yhteen ja ainoaan narikkaan kuin tsunami. Eipä sitä kurkunkostuketta kovin paljon nopeammin saanut Motelletissakaan, mutta sinnehän sitä piti mennä pyörähtämään. Mutta autolla kotiin, tottakai :)

Läski mikä läski

Lähestulkoon kaikki itseni ikäluokkaiset voinevat rehellisesti sanoa nähneensä ulkonäöllisesti parhaat päivänsä. Eipä siksi kävisi mielessänikään mennä vaatekauppaan valittamaan, etteivät ennen niin sopivankokoiset farkut enää mahdu ylleni. Tämäkin on nyt nähty, ja ennen kaikkea kuultu.

Uteliaana ihmisenä viihdyin vaatekaupassa vielä senkin jälkeen, kun olin katsastanut itseäni kiinnostavat vaatteet. Keski-ikäinen pariskunta oli nimittäin ominut kaupan ainoan myyjän kuuntelemaan haukkujaan ja jankutustaan. Sympatiani olivat vahvasti myyjän puolella.

Kyse oli siis siitä, että miehen mielestä ennen niin sopivat Leviksen 501 -farkut eivät enää istuneetkaan yhtä hyvin kuin ennen. Housut oli ostettu ennen kesää (!), mutta nyt kun ne olivat liian pienet, ne pitäisi palauttaa ja saada tietenkin rahat takaisin. Tarinaa pönkittääkseen miehen argumenttina oli, että kaikki aiemmin ostetut ja samaa tuumakokoa olevat farkut kyllä edelleen menivät päälle ja näyttivät hyviltä (?!). Vaimo nyökytteli vaivaantuneena vieressä. Myyjätär yritti parhaansa mukaan selittää, että tuumakoot pysyvät samoina, toki joskus voi olla pieniä heittoja esim. farkkumalleissa, mutta joko mies on ostanut vääränkokoiset farkut tai sitten... Niin, eihän myyjä voi sanoa, että "herra on tainnut pikkuisen ottaa lisäkiloja kesän aikana" tai että "onpa tainnut käristekyrsä viime kesänä maistua oluen ryydittämänä".

Itsepintaisesti mies kuitenkin jaksoi vängätä, että rahaa tassuun. Myyjätär pysyi kuitenkin tiukkana ja asiallisena, etenkin kun selvisi, että mies on käyttänyt farkkuja useamman kerran alkukesästä ja pessytkin ne pariin otteeseen. Mutta koska farkut olivat kesän ajaksi unohtuneet vaatekaappiin ja vasta syksyn myötä miehelle oli muistunut, että niitähän voisi taas pitää, hän oli palauttamassa niitä liikkeeseen vasta marraskuussa. Onhan se kumma, ettei vaateliike tällaiseen diiliin suostu. Ja vielä kun saa näin huonoa palveluakin! Herregud. Ja huigeeta.

Kahden kerroksen väkeä

Tällä viikolla olen tutustunut kahteen erilaiseen lounge-tyyppiseen baariin. Yhteistä näillä anniskelupaikoilla on se, että ne molemmat ovat kahdessa kerroksessa. Tiistai-iltana istuskelin ystävien ja kuuman kaakaon (tietenkin kermavaahdolla) kera Urho Kekkosen kadulla sijaitsevassa Crush-nimisessä baarissa (Semifinaalia vastapäätä). Asiakkaita oli vain kourallinen, mutta sisustus ja tunnelma mukavat. Mestareiden Liiga plasmalla nyt ei aivan sopinut fiilikseen, mutta henkilökohtaisesti minulla ei ollut mitään pientä taustajalkapalloilua vastaan. Sohvaryhmiä oli sekä katutasossa että yläkerrassa, joten kiireisempänäkin iltana saisi varmasti kookkaammallekin porukalle kelpo paikat. Haastattelin kyypparia sen verran, että sain tietooni, että lauantaisin bileitä pyörittää housea luukuttava DJ. Ehkä senkin voisi joskus testata. Siis ei sitä DJ:tä, vaan ko. mestan lauantai-iltana.

Eilen käväisin kauneushoitola Fabulouksen avajaisissa. Erittäin varteenotettava paikka, muuten. Aikamme skumppaa lipiteltyämme ja pikkusuolaisia nautittuamme siirryimme naapuriin, eli Fabianinkadulla (Kasarmintorin laidalla) sijaitsevaan Kellarikrouviin. Ihanan kutsuvat sohvaryhmät ottivat meidät hellään syleilyynsä, eikä räntäsateen katselu isojen ikkunoiden läpi masentanut yhtään! Vain takkatulen loimu jäi puuttumaan täydellisestä fiiliksestä. Alakerran ruokaravintolan puolikin näytti upealta ja sovimme, että tämän paikan menuun tutustumme lähemmin pikapuoliin.