perjantai 9. huhtikuuta 2010

Audiovisuaaliset farkut

Minun farkkuni naksuvat. Ne siis pitävät kävellessä naksuvaa ääntä, ja se on toisinaan hieman kiusallista, sillä joku voi luulla äänen olevan peräisin jostain ihan muualta kuin farkuistani. Näin ollen minulla on audiovisuaaliset farkut, onhan sekin jo jotain!

Kun avauduin FB:ssä hetki sitten ko. aiheesta, löysin kohtalotovereita. En siis ole yksin! Ongelman alkuperää en ole vielä saanut selville, mutta neuvoksi tuli joko olla pitämättä kyseisiä farkkuja tai kävellä siten, ettei naksuntaa kuulu, mutta näyttää siltä, että on jotain paljon vakavampia ongelmia kuin naksahtelevat pöksyt tai olla välittämättä koko asiasta. Päätin valita viimeisen vaihtoehdon.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Hajanaisia havaintoja Thaimaasta

Olen pitkällä lomalla, joten blogini on jäänyt retuperälle. En lupaa parantaa tapojani jatkossakaan, sillä taidan muutenkin kirjoitella lähinnä itselleni. Jos joku näitä sepustuksia kuitenkin lukee, toivottavasti hän myös viihtyy.

Olen Thaimaassa ensimmäistä kertaa, joten ihmetykseni aiheet ovat joillekin varmasti tavanomaista huttua. Minua on kuitenkin huvittanut tässä maassa jo useampi asia. Ainakin täällä Phuketissa suurin osa paikallisista mennä hurruuttaa mopon selässä. Pienen skootterin päälle voi kasata lähestulkoon kaiken maallisen omaisuutensa: vaimon ja kaksi lasta sekä hetekan ja 16-osaisen kattilasarjan. Erään paikallisen liikkeen ikkunassa näin kyltin, jossa luki: "In Thailand you are allowed to have three persons on motorbike". Liukuva käsite, näemmä.

Olen hauskuuttanut itseäni bongaamalla englanninkielisiä kylttejä, joissa on hassuja kirjoitus- tai ajatusvirheitä. Tässä muutama helmi: "Buy 2, get 1!", Jame Bond, Supermaket, 200 bath/hr ja niin edelleen... Eihän se nyt oo ihan niin justiinsa :)

Eilen sattui erikoinen episodi rannalla. Lueskelin rauhassa kirjaa, kun yhtäkkiä huomasin, että yksi luutakauppias kyhjötti vieressäni hiekalla. Sanoin ystävällisesti, etten tällä kertaa halua ostaa mitään, mutta nainen kyyristeli pystyasentoon nostetun aurinkotuolini selkänojan takana ja ilmoitti, ettei ole myymässä mitään. Hetken hänen touhuaan seurattuani kysyin, mitä hän pelkää, sillä siltä se vahvasti alkoi tuntua. Nainen hoki vain: "Poliit, poliit" ja näytti surkealta. Tajusin, että rannalle oli saapunut ilmeisesti jokinmoinen tarkastaja, sillä jäätelönmyyjiä lukuunottamatta kaikki kaupustelijat olivat yhtäkkiä kadonneet rannalta. Ilmeisesti kiinnijäämisen pelko oli naisella sen verran kova, että hän työnsi kaikki myytävänsä rantatuolini alle ja lähti kevytravia paikalta. Tarkastaja kierteli rannalla jonkin aikaa, mutta kaupustelijanainen saapui keräämään kimpsunsa ja kampsunsa vasta noin puolen tunnin kuluttua. Kiitteli kuitenkin, kun olin niin auliisti tarjonnut hänelle näkösuojaa.

torstai 10. joulukuuta 2009

Ääni hoi, älä jätä!

Asioihin voi keksiä tai kehitellä useita erilaisia teorioita. Tällä kertaa ei ole kovinkaan vaikeaa laskea yhteen yksi plus yksi ja saada tulokseksi äänihuulten tulehdus sekä lääkärin määräämä puhekielto. Näin voi yksi huikea lauantai muuttaa asioita.

Läksiäistunnelmaa viriteltiin ihanien naisten keilailusessiolla, jossa tulokset olivat toissijaisia. Paitsi että minä melkein voitin. Itse asiassa tasapeli on kaikkein ärsyttävin lopputulos, joten annoin Hanna Hanhen viedä voittajan tittelin. Olisihan se ollut kettumaista, jos ystävilleni olisi jäänyt karvas maku jo illan ensimmäisessä lajissa.

Noste oli siis hankittu, ja tunnelma sen kuin kohentui, kun emännät saivat kitusiinsa kostukkeen lisäksi myös maittavaa apetta. Porukkaan lyöttäytyi mukaan vielä muutama vahvistus, joten fiilis sen kuin parani. The more the merrier.

Yhden unohdetun pankkikortin jälkeen opastimme täpinöissään olevan taksikuskimme pienen lenkin kautta Svengiin. Jännä muuten, että taksikuskit joutuvat nykyään yhä useammin turvautumaan asiakkidensa suunnistustaitoihin. No, pääasia oli kuitenkin, että joukkueemme sai aitiopaikat lavan vierestä, ja laulu saattoi alkaa.

Polvistuimme Rakkauden haudalla, olimme dynamiittia, piipahdimme Hotelli Californiassa, mutta viimeinen niitti oli kyllä upeasti tulkittu Sata salamaa. Siihen kuppilaan jäi ääni hoi, mutta onneksi äly roikkui tiukasti takinliepeessä. Matka jatkui Apolloon.

Kävipä tuuri, kun kaksikko K&A valtasi koko poppoolle tanssiravintolan parhaan pöydän aivan lavan tuntumasta. Sen taisi huomata myös illan bändi, joka antoi öögaa tiuhaan tahtiin. Solisti oikein repäisi ja hinasi itsensä lavalta pöydän viereen esittelemään vaihtovirta/tasavirta -taitojaan, sekä soolonsa päätteeksi kävi vielä heittämässä meille tukun bändin fanipaitoja. Muu Apollo-kansa näytti nyrpistelevän neniään, kun ruåttalainen jäläkirotta kehtasi vielä ääneen kehua suomalaisnaisten kauneutta ja etenkin yhden pöydällisen antaumuksellista musiikkiin heittäytymistä. "Happamia", sanoi kettu pihlajanmarjoista ;)

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

NRJ Fashion Awards

Ei mennyt ihan putkeen otsikon pippalot. Onneksi oli huippumukavaa seuraa ja tuttuja vilisi kuin mummoja Hulluilla päivillä, muutoin olisi ollut jälkimaku kovin karvas. Lähestulkoon kaikki, minkä saattoi ajatella voivan tökkiä, tökki.

Kaapelin pihalla seuruettamme tervehti 150 metrin mittainen jono. Haimme positiivista fiilistä ja totesimme, ettei onneksi sada eikä ole kylmä. A lähti tiedusteluretkelle kulman taakse ja kas, sieltähän löytyikin punainen matto! Oli vissiin levitetty siihen ihan meitä varten, koska muita vieraita ei näkynyt mailla halmeilla. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä se vajaan parinsadan metrin mittainen jonottajien joukko tuupattiin samaan narikkaan kuin vastapäiseltä suunnalta tulevat. Olihan siinä sitten sakkia kuumissaan ja äreissään pomppiensa ja palttoidensa kera. Kitkerät alkudrinkit saatuamme suunnistimme sushipöydän vierustalle, mutta sen lähemmäksi ruokaa emme sitten päässeetkään, kiitos hyvinmuodostuneiden jonojen.

Paljon paremmin ei sujunut juomapuolella, jossa ystävämme jonotettua kolmea lonkeroa tunnin verran totesimme, että tottahan ne hyvältä maistuvat, etenkin tällaisten suurten ponnistelujen jälkeen, mutta nyt saisi jonotus jo riittää. Näytökset olivat kivoja, mutta äänentoisto oli sellaista puuroa, että siitä täyttyi vatsa paremmin kuin sushista (jota en siis koskaan päässyt maistamaan). Ihastuin yhteen hameeseen, jonka joku nuori suunnittelija oli suunnitellut kilpailutyönään, mutta juuri äänentoiston kehnoudesta johtuen minulle jäi epäselväksi, kuka tämän luomuksen oli suunnitellut. Tämä suunnittelija ei kuitenkaan sijoittunut kolmen parhaan joukkoon. Harmi.

Lähtiessä tuli hoppu, että ehti suurimman väkiaallon alta pois. Se nimittäin jyräsi siihen yhteen ja ainoaan narikkaan kuin tsunami. Eipä sitä kurkunkostuketta kovin paljon nopeammin saanut Motelletissakaan, mutta sinnehän sitä piti mennä pyörähtämään. Mutta autolla kotiin, tottakai :)

perjantai 6. marraskuuta 2009

Läski mikä läski

Lähestulkoon kaikki itseni ikäluokkaiset voinevat rehellisesti sanoa nähneensä ulkonäöllisesti parhaat päivänsä. Eipä siksi kävisi mielessänikään mennä vaatekauppaan valittamaan, etteivät ennen niin sopivankokoiset farkut enää mahdu ylleni. Tämäkin on nyt nähty, ja ennen kaikkea kuultu.

Uteliaana ihmisenä viihdyin vaatekaupassa vielä senkin jälkeen, kun olin katsastanut itseäni kiinnostavat vaatteet. Keski-ikäinen pariskunta oli nimittäin ominut kaupan ainoan myyjän kuuntelemaan haukkujaan ja jankutustaan. Sympatiani olivat vahvasti myyjän puolella.

Kyse oli siis siitä, että miehen mielestä ennen niin sopivat Leviksen 501 -farkut eivät enää istuneetkaan yhtä hyvin kuin ennen. Housut oli ostettu ennen kesää (!), mutta nyt kun ne olivat liian pienet, ne pitäisi palauttaa ja saada tietenkin rahat takaisin. Tarinaa pönkittääkseen miehen argumenttina oli, että kaikki aiemmin ostetut ja samaa tuumakokoa olevat farkut kyllä edelleen menivät päälle ja näyttivät hyviltä (?!). Vaimo nyökytteli vaivaantuneena vieressä. Myyjätär yritti parhaansa mukaan selittää, että tuumakoot pysyvät samoina, toki joskus voi olla pieniä heittoja esim. farkkumalleissa, mutta joko mies on ostanut vääränkokoiset farkut tai sitten... Niin, eihän myyjä voi sanoa, että "herra on tainnut pikkuisen ottaa lisäkiloja kesän aikana" tai että "onpa tainnut käristekyrsä viime kesänä maistua oluen ryydittämänä".

Itsepintaisesti mies kuitenkin jaksoi vängätä, että rahaa tassuun. Myyjätär pysyi kuitenkin tiukkana ja asiallisena, etenkin kun selvisi, että mies on käyttänyt farkkuja useamman kerran alkukesästä ja pessytkin ne pariin otteeseen. Mutta koska farkut olivat kesän ajaksi unohtuneet vaatekaappiin ja vasta syksyn myötä miehelle oli muistunut, että niitähän voisi taas pitää, hän oli palauttamassa niitä liikkeeseen vasta marraskuussa. Onhan se kumma, ettei vaateliike tällaiseen diiliin suostu. Ja vielä kun saa näin huonoa palveluakin! Herregud. Ja huigeeta.

torstai 5. marraskuuta 2009

Kahden kerroksen väkeä

Tällä viikolla olen tutustunut kahteen erilaiseen lounge-tyyppiseen baariin. Yhteistä näillä anniskelupaikoilla on se, että ne molemmat ovat kahdessa kerroksessa. Tiistai-iltana istuskelin ystävien ja kuuman kaakaon (tietenkin kermavaahdolla) kera Urho Kekkosen kadulla sijaitsevassa Crush-nimisessä baarissa (Semifinaalia vastapäätä). Asiakkaita oli vain kourallinen, mutta sisustus ja tunnelma mukavat. Mestareiden Liiga plasmalla nyt ei aivan sopinut fiilikseen, mutta henkilökohtaisesti minulla ei ollut mitään pientä taustajalkapalloilua vastaan. Sohvaryhmiä oli sekä katutasossa että yläkerrassa, joten kiireisempänäkin iltana saisi varmasti kookkaammallekin porukalle kelpo paikat. Haastattelin kyypparia sen verran, että sain tietooni, että lauantaisin bileitä pyörittää housea luukuttava DJ. Ehkä senkin voisi joskus testata. Siis ei sitä DJ:tä, vaan ko. mestan lauantai-iltana.

Eilen käväisin kauneushoitola Fabulouksen avajaisissa. Erittäin varteenotettava paikka, muuten. Aikamme skumppaa lipiteltyämme ja pikkusuolaisia nautittuamme siirryimme naapuriin, eli Fabianinkadulla (Kasarmintorin laidalla) sijaitsevaan Kellarikrouviin. Ihanan kutsuvat sohvaryhmät ottivat meidät hellään syleilyynsä, eikä räntäsateen katselu isojen ikkunoiden läpi masentanut yhtään! Vain takkatulen loimu jäi puuttumaan täydellisestä fiiliksestä. Alakerran ruokaravintolan puolikin näytti upealta ja sovimme, että tämän paikan menuun tutustumme lähemmin pikapuoliin.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Ottaako vai eikö ottaa?

Siinäpä vasta kysymys. Tällä kertaa kyse ei ole alkoholista vaan sikamaisesta influenssasta. Siis, olisiko syytä ottaa sikainfluenssarokote vai ei? Olen mielestäni perusterve naisihminen ja ollut siinä uskossa, ettei kyseinen tauti nyt niin kovin kummoinen juttu ole, enkä varsinaisesti edes kuulu riskiryhmään. Tänään kuitenkin uutisissa asiaa jälleen pohdittiin, mutta edelleen minulle jäi hämärän peittoon se, pitäisikö asian eteen jotain tehdä. Uutisissakin esitettiin argumentteja puolesta ja vastaan, joten hämmennys on kohtalainen (ei nyt niin suuri, muttei pienikään).

Neuvoja, faktoja anyone?