Ripsissä sen salaisuus

Hyvät ystäväni, painakaa tarkasti mieleenne, miltä näytän nyt. Aloitan nimittäin omakohtaisen ihmiskokeen Talika-merkkisellä ripsenkasvattajageelillä. Jos merkin antama lupaus pätee, minulla on kuukauden kuluttua pitkät, tuuheat ja kiiltävät ripset. Ja mahdollisesti myös niihin mätsäävät kulmakarvat. Teidän tehtävänne on huomata, että minussa tapahtuu muutos. Eihän siinä ole muuten mitään järkeä, jos olen itse ainoa muutoksen noteeraaja. Pahin kauhuskenario tietenkin on, ettei muutosta lainkaan tapahdu! Silloin voin todellakin myöntää olevani sekä mainoksen uhri että idiootti (tämä EI ole se hetki, jolloin sinun kuuluu nyökätä hyväksyvästi!)

Olen useasti kokeillut ripsienpidennyksiä erilaisilla metodeilla omiin räpsyttimiini ripustettuina, mutta liimattavat kestoripset ovat kuulemma jo vähän passé (sorry Norppa). Kestoripset ovat silti mielestäni ihan jees, mutta koska ne ovat sitä yleensä vain muutaman päivän tai max viikon, se ei mielestäni ole usean kympin arvoista. Katsotaan nyt, lunastaako geeli lupauksensa.

Ripsigeelin kylkeen tilasin myös ripsien pikapidentäjää, mikä käytännössä tarkoittaa (huomasin tämän seikan vasta paketin avattuani), että maskaraputelin näköinen putkilo on täynnä pikkuista mustaa kuitua, joka levitetään ripsille kahden ripsivärikerroksen väliin. Kuidut siten pidentävät ja tuuhentavat omien ripsien sekaan törkittynä. Kerran ehdin jo tätä testata, mutta projekti vaatii ehkä vielä hieman totuttelua ja kenties vielä vakaamapaa kättä. Nyt oli nimittäin ripsien lisäksi mustaa pikkukarvaa myös luomilla, poskilla ja vähän siellä sun täällä. Se ei liene tarkoitus, sillä se ei näyttänyt kovin viehättävältä. Ihan kuin olisin ripotellut raiskattua PataPataa silmien alle. Pretty.

Jos ripsigeeli toimii yhtä hyvin kuin kuitupidentäjä, toiveeni geelin tehosta ovat ehkä pikkuisen ylimitoitettuja. Olen selkeästi ripsiorientoitunut, lähestulkoon addikti.

Uuden työni vuoksi tai ansiosta (riippuu siitä, millä tavalla asian haluaa nähdä) minusta on tullut ehkä hitusen ulkonäkötietoisempi. Joku voisi ilkeyksissään jopa sanoa, että ulkonäkökeskeisempi, mutta koska en mielestäni ole ihan mahdoton narsisti, vaan ihan pikkuisen vain, käytän mieluummin ilmausta ulkonäkötietoinen. Kosmetiikan, ihonhoidon ja hiustuotteiden parissa puljatessani on väkisinkin tullut tutuksi uusien alan totteiden kanssa, ja joihinkin olen jopa ihastunut. Onhan se upeaa, kun löytää esimerkiksi itselleen täydellisesti sopivan shampoon tai juuri omalle iholle parahultaisen kosteusvoiteen.

En kiinnitä huomiota pelkästään purnukan sisältöön, sillä myös putelin olemuksella on merkitystä. Lähtökohtaisesti minun aivoissani ajatukset kulkevat kaavalla: kiva purkki - kiva tuote / paska purkki - paska tuote. Yksinkertaista, joten se sopii minulle, vaikken väitäkään, että teoriani toimisi aukottomasti. Joskus paskaa löytyy myös kivasta purkista. Mutta toisaalta: milloin olisi käynyt niin, että helmituote löytyy paskasta purkista? Harvoin.

Minulla on ollut, ja tulee kesän aikana olemaan muitakin tuotteita testissä. Raportoin niistäkin, kunhan ihmiskokeeni pääsevät kunnolla käyntiin. Kokeiden analysoinnin lisäksi ajattelin ilahduttaa lukijoitani jossain vaiheessa myös ajankohtaisilla kuvilla, mutta ko. toimenpide vaatii henkilökohtaisen teknisen tuen aktivoinnin. Ja aktivointi vaatii vielä alustuksekseen pientä motivointia. Taidankin aloittaa teknisen tuen motivoinnin asap.

Vähäks

Vähäks mä oon saamaton, kun on jäänyt taas monta monituista päivää väliin ilman blogipostausta.

Vähäks multa lähtee kaikki vähäisetkin lukijat litoo, kun ei postauksia tipahtele.

Vähäks multa menee hermot, ku bussikuski ei osaa ajaa. Aina pitäis kaikki ite tehä.

Vähäks mä oon tyytyväinen, kun tulee viikonloppu ja Minkkibileet.

Vähäks on hyvä, että tulee Vappu ja Wiralliset Wappubileet.

Vähäks mä odotan innolla kesää ja lomaa ja aurinkoa ja terassia ja kesähepeneitä.

Vähäks naurattaa tällä hetkellä Pissisten käytöskoulu Liv-kanavalta. Suosittelen :)

Vähäks mä oon mainoksen uhri: tilasin nettikaupasta ripsiä pidentävää ja tuuheuttavaa seerumia. Saas nähdä, onko mun siansilmäripsien päivät luetut.

Vähäks mul ois loistava synttärilahja valmiina Tepa K:lle. Milloin sil on synttärit?

Vähäks on siistii. Paitsi kotona. Joku vois siivota.

Vähäks on paljon!

Ameriikan parhaat

MinkkiP:n kunniaksi omistan tämän postauksen Ameriikan ihmeille. Rapakon toisella puolellahan kaikki on suurempaa, esimerkiksi ihmiset, kuten MinkkiP on huomannut. Myös tosi-tv on Jenkkilässä suurempaa, tai ainakin suurempaa kuin täällä Suomessa. Selviytyjät ja American Idol ovat kuuluneet tiiviisti telkkarikattaukseeni viime aikoina, ja ihan ilman suurempia ponnistuksia olen ikäväkseni (taas) joutunut huomaamaan, että kyllä ne vain siellä kaukana osaavat tv-hommat paremmin kuin täällä koto-Suomessa.

Varmasti osasyy on rahalla, jolla tunnetusti pötkii pitkälle, mutta vielä enemmän löytyy taitoa. Amercan Idolissa on jäljellä vähän vajaat kymmenen parasta, joiden joukkoon Suomen vastaavasta olisi yltänyt tuskin kukaan tai korkeintaan Pete Parkkonen. Toki American Idolinkin jäljelläolevista laulajista muutama sinnittelee lähinnä sympatialla, mutta silti taso on ihan toista kuin täällä meillä.

Oma suosikkini AI:ssa on ehdottomasti Adam Lambert. Se kyllä vähän häiritsee, että hänet on viime aikoina stailattu muistuttamaan Elvistä, mutta se ei onneksi ole vaikuttanut hänen esiintymiseensä tai lauluunsa. Kaveri on jo nyt valmis paketti. Turha kai minun tässä on häntä sen enempää hehkuuttaa, katsokaa itse, niin ymmärrätte. Vahva ammattilainen.

Tyttöjen puolelta (mitättömän) ääneni saa Allison. 16-vuotiaalla punapäällä on uskomattoman upea ääni, eikä todellakaan uskoisi, että se lähtee teinitytöstä. Kunpa ei vain pissi nousisi tukkaan, siitähän tulisi silloin ihan oranssi!

Minulta on joskus kysytty, kenet julkkiksen haluaisin tavata, jos voisin valita kenet tahansa. Minulla ei nyt suuremmin ole toiveita tavata juuri ketään julkkista, mutta en nyt päällekään sylkisi, jos Simon Cowell vastaani tepastelisi. Aivan huikea tyyppi! On aivan pakko nauraa, kun Simon-setä vääntelee naamaansa, pyörittelee silmiään tai luo merkitseviä katseita Paula Abdulin suuntaan. Lisäksi Simonin kommentit ovat mielestäni aina perusteltuja ja kaiken lisäksi hyvin osuvia, vaikka moni pitääkin niitä turhan suorasukaisina. Luulot pois vain, sanon minä! :)

Moneen otteeseen on täytynyt myös juontaja Ryan Seacrestin ammattitaitoa ihailla. Siinä on mies paikallaan. Todella rento ja leppoisa ote, ja lisäksi myös äärettömän nopea reagoimaan ja heittämään hauskaa läppää. Tottakai prompteri auttaa, mutta ei sekään ihmeitä tee. Joskus pitää vain ola nopeat hoksottimet ja terävä kieli. Hänellä on.

Amerikan Selviytyjien titteli meni mielestäni väärään osoitteeseen. Se kammottava, kieroileva pikku-weasel face eli Todd vei koko miljoonan potin. Amanda olisi saanut voittaa. Prkl.

Noidutut Mikkoset

Ei ne sitten tulleetkaan. Pettymys oli iso, kun koko sunnuntai-iltapäivän odottelin, mutta ei näkynyt noidan noitaa mailla halmeilla! Ja niin kun olin kerrankin valmistautunut. Oli isompaa munaa, oli pikkumunaa, eli munaa joka lähtöön. Ei vain tuntunut trulleja nappaavan. Yritin jopa puhelimitse houkutella naapurin lapsia virpomaan, mutta eipä näkynyt heitäkään (kuulemma viime vuonna mania mankunut pikkunoita ei enää ole niin kovin pieni, vaan ennemminkin aika cool, joten virpominen naapurin tädin ovella ei oikein enää sovi pirtaan. Kävisiköhän noituminen jo sujuvammin? Luultavasti, mutta en ole kuullut).

Noidista tulikin mieleen Mikkosten maailma. Vahva arvioni on, että se ensimmäinen kerta, kun katsoin kyseistä ohjelmaa, jää myös viimeiseksi. Aika tekemällä tehdyltä vaikutti. Se, että vanhempien välinen kommunikointi kuulosti lähinnä paneelikeskustelulta, oli jo sinänsä aika pelottavaa. Jos tunteita ja hellyyttä pitäisi yrittää ilmaista jäykästi kirjakielellä ja kieliopillisesti oikein, aika iso osa tunteesta jäisi kyllä allekirjoittaneen osalta ilmaisematta.

Mutta se, mikä ohjelmassa eniten hämmästytti oli se, että pojat (ehkä noin 5- ja 7-vuotiaat?) keskustelivat keskenään kuin pikkuaikuiset. Ja vieläpä hyvin kuivakat pikkuaikuiset. Jos Radio Rockin Korporaation Heikelää ja Linnanahdetta kutsutaan kid-adulteiksi heidän nimitettyään Timo T.A.:ta siviilipalvelusmieheksi (kun hän oikeasti on majuri), niin Mikkosen pojat ovat sitten kyllä kiistämättä adult-kidejä. Juuri sellaisia ärsyttävän pikkuvanhoja tenavia, joista tulee isona ärsyttävän takakireitä nipottajia ja turhantärkeitä niuhoja. Kylläpä pisti vihaksi kerrassaan. Ja laittamalla pikkupojat tuollaiseen tv-ohjelmaan, isä- ja äiti-Mikkonen kyllä totisesti altistavat poikansa myös arvostelulle. Esimerkiksi juuri tällaiselle.

Ja ei kai kukaan tosissaan luullut, että ohjelman jatkosta oikeasti pystyi äänestämään? Kyllä kai tv-kanavien ohjelmakarttoihin on hieman aikaisemmin tarvinnut määrittää, mitkä ohjelmat milloinkin tuutista ulos tulevat. Enkä usko, että mikään tuotantoyhtiökään voisi toimia siten, että odoteltaisi yleisön mielipidettä siitä, jatkuuko tuotanto seuraavana päivänä vai ei. "Juu, tuu vaan Pertti huomenna töihin, jos näät illalla saman kanavan ohjelmassa, että äänestystulos on Mikkosten maailmalle myönteinen". Jep, jep. Löyhkää tukevasti rahastukselta ja tietenkin markkinoinnilta. Aika paljon media-aikaahan tuo taannoinen "äänestys" sai. Eli nappiin meni siltä osin.

PS. Munat menivät lopulta parempiin suihin