Melukylän lapset

Sairaspäivänä ainakaan minä en saa aikaiseksi mitään järkevää. Tai kaipa lepo on juuri sitä järkevintä saikkupuuhaa. Tänään vietin aikaani Melukylän lapsien seurassa. Siis Sakun ja Nakun, Ollin, Riitan, Liisan ja mikä sen yhden nimi nyt olikaan (Anna?), kanssa. Enkä nyt tarkoita sitä statisti-Kirstiä, joka on siis jonkun (ehkä Ollin?) pikkusisko ja aivan liian pieni mihinkään. Siis muuhun kuin statistin rooliin.

Vaikkei oman lapsuuteni miljöö Laajasalossa vastaakaan idyllistä ruotsalaista maalaismaisemaa, mieleen tulevat tv-sarjan myötä mukavat kesälomamuistot. Peltojen sijasta meillä oli kalliot, meri ja metsät, ja ne kelpasivat meille kyllä mainiosti. Roonesta ei kesäisin juuri ollut kaveriksi, hän kun vietti suurimman ajan sukulaisissa jossain Kotkan-Karhulan suunnalla, mutta sitäkin enemmän aikaa tuli vietettyä Päivin, ja pakostakin myös hänen neljä vuotta nuoremman Kirsi-siskonsa, kanssa. Pidimme Kirsiä riesana, koska hänet oli aina raahattava mukaan kaikkialle, mutta oli hänestä joskus hyötyäkin. Häntä saattoi nimittäin pompottaa ja muutenkin pikkuisen kiusata.

Eniten pilojemme kohteiksi joutuivat kuitenkin muut pihan pikkulapset. Tapanamme oli pystyttää pihalle teltta ja houkutella itseämme nuorempia lapsia sinne leikkimään. Tässä houkuttelupuuhassa Kirsi oli mainio apu. Keksimme pelottavia tarinoita muun muassa Noita Noppervaarasta ja väitimme, että telttamme lentää. Harmi vain, että kusetuksemme keskeytyi yleensä siihen, että jotain naperoa kutsuttiin syömään, jolloin pohja lentävän telttamme tarinasta hieman rakoili. Toki siihenkin löytyi pian hätäselitys: teltta oli juuri tekemässä pakkolaskua takaisin pihaan, eikä se yleensä onnistunut kovin siististi. Telttaa ei kannattanutkaan laittaa kovin tiukasti maahan kiinni, sillä mellastus teltan sisällä olisi repinyt tapit irti kuitenkin.

Syksyn tullen ja Roonen palattua kesälaitumilta alkoivat sitten salapoliisi- ja muut isompien tyttöjen älyllisemmät leikit. Isäni kutsui meitä Kolmen Koplaksi, sillä taisi hänkin arvata, ettei Kirsiä koskaan hyväksytty täysivaltaiseksi tiimin jäseneksi. Kirsille asetettiin kaikenlaisia pääsykokeita, mutta kokeet suunniteltiin aina niin vaikeiksi, ettei Kirsi-paralla ollut mitään mahdollisuuksia läpäistä niitä. Paitsi kerran sattui pieni moka, kun Kirsin oli määrä pyrkiä johonkin liikunnallisviritteiseen kerhoomme. Mattojentamppausteline oli sittenkin liian liukas tai mahdollisesti liian kaukana hyppyalustaan nähden, ja Kirsiltä murtui käsi. Onneksi olimme juuri aiemmin opetelleet lepositeen tekoa, joten saimme edes hieman anteeksi. Kai. Mielestäni pääsykokeen suorittajan olisi kuitenkin itse otettava huomioon suoritukseen vaikuttavat tekijät, kuten tuuli, hyppyalustan kosteus, omat kyvyt ja muut ulkopuoliset tekijät. Huolimatta siitä, että kokeen suorittaja oli tuolloin ehkä noin 6-vuotias...