Se, että kirjoitan blogia 2.5. aamupäivällä kello kymmenen tienoilla antaa väärän kuvan siitä, kuinka vauhdikas Vappu tänä vuonna olikaan. Olen toki ihan tyytyväinen, etteivät isot norsut tanssia rymistele ripaskaa takaraivossa, mutta onhan se kumma, ettei krapulaa näy ei kuulu, vaikka kaksi päivää on menty perinteisellä polttoaineella.
Matkaan mahtui vaikka mitä, omakohtaisimpana kokemuksena kuitenkin virtsaamisen vaikeus. Siitä tuonnempana tarkempi selvitys ja analyysi. Vappuaatto oli suhteellisen rauhallinen, ja panostus siirrettiin tavallaan kuin vahingossa Vappupäivään. Eli: väsähdys hyydytti MinkkiP:n ja MisterZ:n bileiden jälkeen parivaljakon Klaus K:n armoitettuun petiin. Tässä ei ollut siis kyseessä kolmen kimppa, vaan Klasu tarjosi pitkämatkalaisille yösijan kaupungin ytimessä. Hyvä niin, sillä voimia tarvittiin seuraavaan päivään, josta riittääkin sitten kerrottavaa, jos ei nyt lapsenlapsille, niin monelle uteliaalle ainakin.
Klasun aamiainen nautittiin perinteisin menoin, tällä kertaa kylläkin ihan hyvissä ajoin ennen buffet-aamiaisen loppua, joten ehti oikein kunnolla paneutua herkkuihin. Olo oli mukavan keveä, ja siksi tuntui siltä, että minäkin voisin korkata neitsyyteni. Paljasjalkaisesta helsinkiläisyydestäni huolimatta en nimittäin koskaan ole eksynyt Ullikselle/Kaivariin yhtenäkään aiempana elämäni keväänä. Nyt oli siis viimein aika.
Mustikka (lempinimeltään auto) reteästi Turkin lähetystön pihaan parkkiin, jossa se toivon mukaan vielä tälläkin hetkellä odottaa poimijaansa. Juomat reppuun ja minkinmetsästykseen. Erittäin yksityiskohtaisten ja ansiokkaiden ohjeiden perusteella duo navigoi itsensä melko suoraan MinkkiP:n emännöimän lauman huomaan. Varusteet olivat parivaljakolla neitsytmatkalaisille tyypillisesti vajaat, mutta kokeneemmat opastivat. Istumapaikat löytyivät viltin kulmalta ja apettakin olisi olut tarjolla, jos olisi nälkä yllättänyt. Eräskin ehtoinen emäntä oli varta vasten noussut puoli seitsemältä aamulla sushirullia pyörittelemään! Aikamoista uhrautumista yhteisen hyvän eteen!
Aurinko paistoi, mutta vettä ei satanut. Upean yhtälön oli noteerannut aika moni muukin, joten vilskettä riitti. Suurimmat alun ongelmat olivat aika mitättömiä, kuten kaasuilmapallonmyyjäsetä, joka sekä blokkasi auringon, että puhalteli röökisavunsa seurueen kiusaksi.
Henkilökohtaisten ongelmieni suma alkoi bajamaja-jonosta, jossa tapani mukaan olin alun alkaenkin osannut valita juuri sen hitaimman. Kolme varttia omaa vuoroani odoteltuani tein laskelman, jonka mukaan edessäni oli vielä 15 henkilöä, joilta kultakin kuluisi keskimäärin minuutti - puolitoista, ennen kuin olisi minun vuoroni helpottaa tukalaa oloani. Ennenkään ei ole minua kärsivällisyydestä kiitelty, eikä tälläkään kertaa. Myönnän, että saatoin hieman ylireagoida, mutta kun vaihtoehtona oli joko housuihinsa laskeminen tai paikalta poistuminen (kiireellisesti), valitsin sen jälkimmäisen.
Kamppeet kasaan ja pikaiset (sekä viileät, sorry kaverit) jäähyväiset, ja toiseksi lähintä helpotusta etsimään. Kaivon hylkäsin ilmiselvänä vaihtoehtona saman tien, sillä ajattelin kaikkien muiden yrittävän sinne kuitenkin. Jo tässä vaiheessa päättelyketjuuni oli ilmaantunut virus.
Palan matkaa harhailtuani huomasi kolmen naisen livahtavaan rappukäytävään, ja rynnistin perään. Tässä vaiheessa kuvittelin vasta yhden siiderin kietaisseena näyttäväni suhteellisen tuoreelta, joten rohkaistuin kysymään sijaa majatalossa (tarkemmin sanottuna pikaista vessakäyntiä heidän huoneistossaan). Toinen virhe päättelyketjussa. Eivät vissiin olleet sitä ikäluokkaa, joka olisi kuunnellut Ultra Brata ja välittänyt toteuttaa periaatetta tyttöjen välisestä YYA-sopimuksesta.
Matka jatkui. Saavuin Centtuun, jonka ovella odotti ovimies. Kysyin, että pääsisinkö sisään. "Oletko syömään tulossa?" "En, ajattelin käydä pikaisesti WC:ssä", vastasin totuudenmukaisesti. "Sitten ei ikävä kyllä onnistu", sanoin poke ja siirtyi seisomaan oviaukkoon kuin peläten, että livahdan sisälle, mikäli hän ei sitä fyysisellä olemuksellaan estä. "Saako täältä mitään muuta kuin ruokaa?", aloin hermostua, sillä luonto kutsui jo melko kivuliaasti (BIG understatement). "Juu, juotavaa saa tiskiltä." "No, sitten mä juon". "Katsokin, että menet sitten tiskin kautta", poke vielä uhitteli, ja minähän katsoin. Tilasin yhden fisun (taisin lisätä siihen vielä, että helvetin nopeasti), sillä taas päättelin, että juuri tämä drinkki on lyhyin ja nopein tie vessaan. Tällä kertaa päätelmäni osui maaliin, muttei silti napakymppiin. Kyyppari oli paitsi hidas myös matemaattisesti rajoittunut. Tai sitten hinta oli juuri noussut siitä, mitä tiskillä mainostettiin. Niin oli kuitenkin kova hätä, etten viitsinyt asiasta edes mainita, vaan ajattelin, että muutama ylimääräinen euro ei budjettiani kaada, ja että onhan tässä tärkeämpääkin hommaa.
Muutaman minuutin odotus, ja sitten avasin oven taivaaseen. Kun lopulta pyyhälsin surullisenkuuluisan poken ohi, hän mulkoili minua niin kuin olisin hänen eväänsä syönyt. Teki mieleni sanoa, että käypä kysymässä tuolta tiskiltä, olinko kiltti tyttö, mutta en jaksanut ruveta räyhäämään (siitä pitivät nimittäin huolen ihan toiset tyypit sitten myöhemmin samassa paikassa...).
Paluumatka Kaivariin sujuikin sitten jo huomattavasti kevyemmin. Leiri oli edelleen pystyssä ja tutut muusikkoystävämmekin kävivät aiheuttamassa pahennusta. Kaikilla oli kivaa. Minullakin :) Kunnes taas tuli pissihätä, ja kuin en olisi mitään edellisestä keikasta oppinut, menin jälleen kiltisti odottamaan vuoroani bajamaja-jonoon. Jonot olivat lyhentyneet, mutta vastaavasti vessassaoloajat pidentyneet. Tällä kertaa olin kuitenkin varustautunut eväillä, mutta nekin loppuivat kesken. Refill kuitenkin toimi, kiitos Bambis! Loppumetrit olivat isompaa tuskaa kuin nelosen loppusuora, mutta siitäkin selvisin. Muutama tippa tuli ulos silmien kautta (kun oikein pinnistää, se on fysiologisesti mahdollista, usko pois!). Naisena oleminen on rankkaa. Jonossa törmäsi naisiin, jotka jakoivat samat tunteet, ja jopa UriHelpiä tajottiin avuksi (siis sellaista muovitötteröä, jossa on pohjassa reikä, että saa pissisuihkun sojotettua siististi), mutta kenenkään pokka ei riittänyt festarisikailuun. Hyvä niin.
Kaikki oli taas hyvin. Ilta jatkui Kaivon terassilla (kello oli noin kuusi), jossa kyypparit olivat vielä hitaampia kuin Centussa, mutta toki myös työllistetympiä. Jossain vaiheessa seurueemme huomasi, että kukaan ei ole syönyt mitään kunnon ruokaa koko päivänä, joten siirryimme mutkan kautta Centtuun. Ryhmädynamiikka oli kohdillaan, vaikka poptähtemme poistukin tanssimaan omia tanssejaan toisaalle kera kitaransa (jonka minä olin kantanut Kaivarista Centtuun), mutta jätti jälleen luurinsa toisten huomaan (eikö tuo mies koskaan opi: jo päivällä hylätystä puhelimesta oli lähtenyt joukko kyseenalaisia viestejä puhelinmuistion aakkosissa A:sta K:hon...).
Loppuiltaankin mahtui vielä monta käännettä, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt tämä tyttö siirtyy terassille bikinien, aurinkorasvan ja kirjan kera. Hyvää kesää!
