Elämää hetkessä

Yleensä tämä blogi keskittyy sinänsä turhien asioiden ja ilmiöiden päivittelyyn ja kommentointiin, tällä kertaa kuitenkin vaihteeksi vakavaa asiaa.

Kuulin ystävältäni, että hänen tuttavansa oli kuollut aivan yllättäen. 32-vuotias mies, joka oli pari vuotta sitten mennyt naimisiin ja jolla oli puolitoistavuotias lapsi sekä vastikään lainarahalla yhdessä vaimon kanssa ostettu rivitalonpätkä, yhtäkkiä vain kuoli työmatkallaan. Mies oli kaikinpuolin terve ja hyväkuntoinen, urheilullinenkin. Töissä vain oli ollut viime aikoina tavallista enemmän stressiä. Eräänä aamuna kimppakyydillä töihin mennessä mieheen oli iskenyt kohtaus, jota työkaverit olivat aluksi erehtyneet luulemaan pelleilyksi. Asian vakavuus iski kuitenkin melko pian, sillä aivoverenvuoto tappoi miehen parissa minuutissa.

Koskaan ei tiedä, milloin lähtö tulee. Olisi varmaan syytä elää hetkessä ja nauttia. Kunpa vain osaisi ja elämän lahjan ymmärtäisi.

Autokauppias on näätä

Olen syksyn aikana useaan otteeseen keskustellut tuttavapiirini kanssa autokaupoista ja -kauppiaista. Järjestelmällisesti kaikki ovat olleet samaa mieltä siitä, että uuden auton tai vaihdokin ostaminen on sulaa hulluutta. Enkä tarkoita nyt korkeita hintoja, sillä sehän on jo lähtökohtaisesti selvää, ettei auto kannata. Kummastusta ovat herättäneet nimenomaan saamattomat, laiskat ja välinpitämättömät autokauppiaat, joihin kaikilla menee hermot.

Esimerkki. Saavumme autokauppaan ja kierreltyämme autojen seassa useamman minuutin, kukaan ei ole sen paremmin tervehtinyt kuin kysellyt asiaammekaan. Useita kauppiaita parveilee liikkeessä siellä sun täällä, mutta kukaan ei kiinnitä meihin mitään huomiota, ja nekin, jotka istuvat päätteidensä ääressä, näpyttelevät koneitaan yhtä tiheään kuin minä päivitän blogiani.

Käymme viimein itse kysymässä, mistäköhän saisimme hieman apua autoasioihin. Autokauppias vilkaisee väsyneesti suuntaamme ja huutaa kaverilleen, että täällä taitaa olla sulle jotain tyyppejä. No mikäpäs siinä, palvelun taso ei päätä huimaa, mutta jos viimein pääsisi sinne koeajolle, josta on jo etukäteen liikkeen kanssa sovittu.

Koeajo sujuu ilman suurempia kommelluksia, myös minulta. Auto on isohko ja kivan värinen, siinäpä ne tärkeimmät. Palattuamme kierrokselta tiedustelemme, mitä maksaa, jos vaihdokkiin asennettaisi piirun verran parempi äänentoistojärjestelmä. Ei kuulemma onnistu. On sen verran monimutkaiset tietokonejärjestelmät, etteivät ne hyväksy uusia laitteita. Tai jotain muuta sellaista sontaa. Kun kysymme samaa asiaa toiselta paikkakunnalta, jossa samanlainen kosla on myynnissä, vastaus on, että toki äänentoiston voi kärryyn järjestää. Mitä kettua!? Ei vissiin näitä vihulaisia kiinnosta yhtään myydä näitä ajokkejaan? Ok, joku voi pitää reilun kolmenkympin kauppaa nappikauppana, mutta luulisi ainakin näinä aikoina autokauppiaallekin provikat kelpaavan. Vaan ei. Jätimme kyseisen auton ainakin toistaiseksi odottamaan parempia ostajia, vaikka eihän siinä autossa mitään vikaa ollut, palvelussa vain.

Omituisia ilmiöitä

Mitä on tapahtunut, kun löytää piilolinssinsä käpristyneinä uuninpelliltä? Sitä olen tänään pohtinut pääni puhki, mutta vastausta en ole saanut pähkäilystäni huolimatta. Linssit olivat ilmeisesti käyneet myös uunissa, joten nyt ne ovat ainakin kypsät. Mitä tähän voisi sanoa, sama pää kesät talvet?

Harrastan kummallisia juttuja, tarkkailen esimerkiksi ihmisiä yleisissä kulkuneuvoissa. Tätä seuraavaa tapahtumaa en olisi halunnut nähdä, saati kuulla, mutta se oli silti väistämätöntä. Odottelin junaa asemalla ja viereeni tupsahti teini-ikäinen tyttö. Junan tuloon oli aikaa neljä minuuttia ja sinä aikana typykkä räkäisi maahan kuusi kertaa. Kyllä, laskin nuo sylkykerrat, koska olen kieroutunut masokisti. Se oli inhottavaa ja rumaa (siis ei se, että katsoin tai laskin, vaan se, että teinari räki), ja se palautti mieleeni yläasteajat, jolloin kaikki pahikset räkivät, minkä sauhuttelultaan ehtivät. Oli se vissiin niin viileetä.

Olin tässä jokunen päivä sitten ystävämyynneissä, ja meno oli kuin villissä lännessä. Ei mitään kunnioitusta sen paremmin vaatteita kuin kanssaihmisiäkään kohtaan. Kuulemma aiemmin oli ollut pahempaakin, joten sitä varten ovelle oli hankittu poke pitämään shopaholicit ruodussa. Minulta tuli eräs daami kysymään: "Oletko IHAN varma, että aiot ostaa tuon olallasi roikkuvan laukun?" Sentään kysyi, eikä vain kylmästi repinyt sitä itselleen. Niinkin on kuulemma käynyt. Huh huh.

Kielipoliisi valvoo

Blogin lukijoille on varmasti käynyt selväksi, että bloggari on varsinainen pilkunviilaaja. Kirjoitusvirheet, etenkin yhdyssanavirheet, nostavat niskavillani pystyyn. Onhan se selvä, ettei juuri kukaan kirjoita täydellistä tekstiä virheettömästi, mutta alkeelliset virheet ne vasta minut hulluksi tekevätkin.

On omituista, että työkseen tekstien kanssa puljaavat henkilöt, kuten toimittajat ja copywriterit, kirjoittelevat puuta heinää ja ihan miten sattuu. Kaikkein karmeinta on lukea mainostekstejä, joissa on kirjoitusvirheitä. Enkä nyt tarkoita niitä tahallaan tehtyjä virheitä tai hauskoja sanaleikkejä, jotka toisinaan vaativat hieman joustoa oikeakielisyydessä.

Olen myös huomannut, ettei yhdyssanaongelmia ilmene pelkästään nuorella tekstiviestisukupolvella, vaan samaan ansaan lankeavat vanhemmat ja viisaammatkin. Onko todella niin, että suomalaisten kielioppitaidot ovat heikot? Vai onko kyse siitä, ettei monikaan enää välitä, mitä ja miten kirjoittaa, ja millaisen kuvan oma teksti itsestä antaa? Sampsa Hario on ilmaissut asian osuvasti:"Kirjallisessa viestinnässä vastaanottaja sijoittaa usein lähettäjän johonkin viiteryhmään pelkästään oikeinkirjoituksen perusteella. Siksi tietoverkoissa oikeinkirjoitus on niin tärkeä osa ilmaisua." Niin tai näin, minulle suomen kieli on erittäin tärkeä. Toki minulle on tärkeä myös Suomen kieli.

Avaimet sun kiesiin

Uh uh jeah raidataan
Okei sä tarjoot mulle avaimet sun kiesiin
Uh uh jeah raidataan
Anna mulle aikaa, sä starailet viel siin
- Cheek -

Niinpä niin. Kyllä minulle Audi silti kelpaisi, vaikken Kiesin ajatuksia allekirjoitakaan. Lähinnä naurattaa, että asiaa on kauhisteltu. Eihän se nyt tokikaan ole mikään uutinen, että Kiesin lailla ajattelevia miehiä on olemassa. Mutta ei se silti vaikuta minun mielikuvaani Audista, että merkin myyntijohtaja latelee urpouksia. Ja uskoisin, että myös minkkipaitaan mahtuisi Audin sponssi, mikäli niin onnellisesti kävisi.

Miksi muuten on ihan korrektia sanoa, että miehet tehkööt miesten työt kotona, mutta kun aletaan puhua naisten kotitöistä, femakoilla nousee (kainalo)karvat pystyyn?

Yksi rapu, tiikeri ja muutama minkki

Viikonloppu jälleen mennä hurahti läpi sormien. Toki aikaansaannoksiakin pariin päivään mahtui. Lauantaina oli vuorossa kodin perusteellinen kuuraus, ja koska siivous kerrankin sujui ja maistui, aikataulu hieman kusahti. Ei merkittävästi, mutta rapukekkereille Hyvinkäälle kodinhenki ja -hengetär ehtivät vasta puolitoista tuntia myöhässä.

Viemisinä oli syksyyn sopivasti roosa haravasetti sekä punkkupullo. Saatte itse päättää, kumpi oli isännälle ja kumpi emännälle. Pöydän ääreen oli kokoontunut yhdeksän nälkäistä, ja jos nälkä olisi pitänyt niillä saksekkailla taltuttaa, niin olisi jäänyt minulta tekemättä. Yhden rapusen jaksoin nyhertää, ja koska siihenkin tuhraantui varmaankin liki vartti, päätin sovinnolla siirtyä salaattiin ja patonkiin. Ja tokihan rapujuhliin kuuluu se perinteinen snapsikin.

Ilta jatkui vielä ytimen sykkeessä, jossa ravut vaihtuivat minkkeihin. Näitä pikku vilistäjiä en tosin edes yrittänyt maistaa, nämä olivat pelkkää loistoseuraa. Hyvät jamit ja kepun kautta sijaiskämpille nukkumaan.

Aamu vaihtui iltapäivään, mutta koska porukka oli yllättävän pirtsakkaa, lisävauhtia haettiin vielä Kalevankadun Delicatosta. Sitä voi muuten suositella lämpimästi: erityisesti ciabatta nro. 2 maistui taivaalliselta! Siihen kuului ainakin provolonea, salamia, aurinkokuivattua tomaattia, pestoa, salaattia sekä tuoretomaattia. NAM!

Koskapa nelikko oli virtaa täynnä, päätimme ottaa vielä pari tuntia padelia. Takkiin tuli, mutta paljon niukemmin kuin ensimmäisellä kerralla, joten satunnaisesta kiroilusta huolimatta sporttisessiosta jäi suuhun tosi hyvä maku. Hyvää makua päätettiin jatkaa vielä sauna-grilli -illalla provinssissa, joten päivä oli lähestulkoon täydellinen. Jo pelkästään tällaisten aktiiviviikonloppujen takia kesää pitäisi Suomessa pidentää vähintään kolmikuukautiseksi.

Jatkot

Viime viikonloppu oli pyhitetty beach volleylle ja hyville ystäville. Lauantaina aurinko helli biitsiin hurahtaneita Rautatientorilla, eikä sunnuntaikaan nyt ihan sieltä hanurista ollut. Pikkaisen Esteri tiputteli, muttei riittävästi häätääkseen eräitä minkkejä pois katsomosta. Ja koska cityminkki on tunnetusti yöeläin, oli lajille tyypillistä käyttäytymistä siis toteutettava. Lauantaina ehkä hieman maltillisemmin, mutta suununtaina sitten siihen kuuluisaan tappiin saakka, ja aika reilusti ylikin.

Taidan todellakin olla vanha, sillä en ihan heti muista, milloin viimeksi olisin ollut baari-illan jälkeisillä jatkoilla. Kovin spontaanit nämä jatkot eivät kyllä olleet, sillä majoituksesta oli sovittu jo etukäteen. Yhteen ääneen tulikin myöhemmin todettua, että tuskin kukaan meistä jatkoille osallistuneista olisi jatkoja edes harkinnut, mikäli olisi joutunut jatkojen hyydyttyä vielä raahautumaan provinssiin. Tällaisina hetkinä asuminen kantakaupungissa tuntuu houkuttelevalta ajatukselta, mutta toistaiseksi oma takapiha ja rivitalon pääty vievät voiton kaupunkiasumisesta.

Jatkot sujuivat rupattelun merkeissä, mutta sen verran asiaa tuntui riittävän, että vilkas keskustelu jatkui aina aamuseitsemään. Kevyt aamupala naamariin, ja unta palloon vielä kolmeen saakka. Sitten virkistävä suihku, jonka aikana myös isäntäpariskunta heräili, ja olikin jo aika siirtyä "normaaliin päivärytmiin". No, tokkopa olen saanut normirytmistä kiinni vieläkään. Vanha.