Korkokenkiä ja shampanjaa

Aivan ensimmäiseksi nöyrä pahoitteluni erityisesti MinkkiP:lle, joka on jo ehtinyt kaipailla blogihöpinöitäni ;) Täytyy myöntää, että viime kerrasta on hurahtanut luvattoman kauan, eikä minulla ole edes mitään sen kummempaa tekosyytä kuin että olen ollut taas laiska. Ja saamaton. Lisäksi myös hieman kiireinen ja väsynyt. Tai sitten asia vain puhtaasti on niin, ettei minulla ole juurikaan mitään sanottavaa... No, minut tuntevat ovat todennäköisesti tuosta viimeisestä väittämästä eri mieltä.

Minulla on naisille hyvin tyypillinen pahe: kengät. Ja erityisesti korkokengät. Juuri nyt näin huhtikuun alla, kun katselee ulos, korkokenkäkelit näyttävät olevan vielä yhtä kaukana kuin scheissekuohuviini shampanjasta, mutta jotenkin niitä kepsuttimia tuntuu siitäkin huolimatta kaappeihin kerääntyvän tasaiseen tahtiin. Viimeisin kenkäostokseni oli kuitenkin matalampaa profiilia: mustat ja pohjattoman matalat, puolisääreen ulottuvat saappaat. Koska en koe itseäni muotibloggariksi, en taida jaksaa kuvata niitä laittaakseni niitä tänne esille. Näette ne sitten jalassani.

Korkkarit ovat siis ihania ja niitä ei voi naisella olla liikaa, mutta Suomen ilmasto tarjoaa aivan liian vähän mahdollisuuksia ulkoiluttaa näitä lukuisia kaunottaria, joita kotikaapit ovat syöneet. Korkkarieni käyttöaste on siis alhainen. Sääli, sillä kaikki vaatteetkin näyttävät paremmilta, jos niiden kera on heittää upeat korot.

Toissapäivänä uhmasin tietoisesti pakkasta tai mahdollista räntäsadetta, ja sujautin jalkaani tuliterät prinsessakengät. Syy oli selvä: MinkkiI:n synttäribileet shampanjanmaisteluteemalla ja sen jälkeen sirkustelemaan. Se jälkimmäinen jäi kuitenkin tekemättä, sillä pikkuhepeneissä jonottaminen ei tuntunut kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Jännä juttu muuten, että kutsuvieraita seisotetaan pakkaskelissä. Ja jonokin oli valehtelematta ainakin satametrinen. Joko narikka tökki tai homma ei toiminut jostain muusta syystä, mutta jos asiakaspaikkoja on yli parituhatta, olettaisi että kutsutut pääsisivät sukkelammin sisään. "If they don't want us, we definately don't need them", tuli todettua ja pyörähdettyä tyylikkäästi niillä 12-senttisillä koroilla. Sorry Mehdi, joku toinen kerta sitten.

Mutta takaisin ajassa taaksepäin ja shampanjan maisteluun. Minähän en ole viinien ystävä, en sitten ollenkaan. Lasillisen voin irvistellen niellä ruuan kanssa, mutta kyljessä paree olla vettä, jotta saan sen ikävän maun huljuteltua kielen päältä. Minulle onkin sanottu, että makuni on lapsellinen (ei maistu viinin lisäksi myöskään kahvi, olut tai tupakka), sillä limpparit, karkki ja suklaa sekä kaikenlaiset muut herkut löytävät kyllä tiensä helposti minun luokseni. Synttärisankari on kuitenkin innokas kuplajuoman ystävä, joten teemana oli samppakaljan testailu Moët & Hennessyn tiloissa ja asiantuntijan opastuksella.

Ensimmäiseksi pöytään lyötiin Moëtin shampanja, joka yllättäen upposi myös allekirjoittaneelle. Maku oli riittävän pehmeä ja pyöreä, eikä hyökännyt päälle. Tämä shampanja oli loppujen lopuksi myös mieluisin, sillä loput Veuve Clicquot'n shampanjat olivat tosi kuivia ja "harteikkaita", kuten asiantuntijamme meitä valisti. Minun mielestäni nämä kuivanrapsakat ja kitkerät juomat eivät päässeet lähellekään suosikkini tasoa, mutta asiantuntijan otetta täytyy kiitellä. Esiintyminen kahdeksan hiprakkaisen naisen edessä (asiantuntija oli siis mies) ei välttämättä kuulu kovin monen ihmisen perjantai-illan toivelistalle. Asiantuntija kertoi kyllä monta mielenkiintoista faktaa ja tarinaa tähän kuninkaitten juomaan liittyen, joten sivistystäkin saatiin pikkupohjien lisäksi. Vertailtiin myös oikeiden shampanjoiden eroa scheissekuohareihin, kuten MinkkiK asian ilmaisi. Täytyy todella nostaa hattua asiantuntijalle, sillä hän ei häkeltynyt siitäkään, että totesin viimeisen Veuven maistuvan hieman hiivaiselta pissalta, johon on lorautettu tilkka hikisukkamehua. Eikös näitä juomia ole tapana kuvailla jotenkin tähän tapaan?