Missejä ja huulipunaa

Tänään yllättäen töissä puheenaiheeksi nousi eilen kruunattu Miss Suomi perintömirkkuineen. Jep, sen verran ehdin eilistä lähetystä vilkaista, että katsoin olevani oikeutettu osallistumaan keskusteluun (lue arvosteluun). En ole ennenkään juuri perustanut moisesta viihdykkeestä, eikä ohjelma tälläkään kertaa onnistunut liimaamaan minua töllöttimen tykö. Kruunajaiset tuli kuitenkin päiviteltyä. Ei löytynyt sohvan toiseltakaan laidalta innostusta öljyttyihin misukoihin.

Joku töissä yritti pienellä äänellä puolustaa missi-irmoja sillä verukkeella, että "nehän on vasta ihan nuoria ja raakileita". Kyllä minun mielestäni päälle parikymppiset saisivat mielellään jo olla naisia. Minä puolestani otin esimerkiksi yhden Suomen kauneimmista naisista, Sara La Fountainin, joka on aina vaan ja uudestaan niin nätti että. On aina ollut. Ja on vissiin juuri sitä sorttia, joka ei edes koskaan rupsahda. Hitto, jos Sara ei olisi niin yltiöherttainen ja ihana, voisin jopa kadehtia häntä. Tai ehkäpä juuri siksi pitäisi?

Pitäisi varmaankin siis positiivisesti toivoa ystäväni tapaan, että missi-irmeleistä kasvaa vielä isona edustavia pakkauksia. Niin isoksi ei kuitenkaan sovi kasvaa, ettei enää mahdukaan kisapuvustoonsa. Pirkothan kun tapaavat kai edustaa Suomea jos jonkinnäköisissä mittelöissä vuoden mittaan.

En minä ihan yksinäni näitä missejä arvostellut, jokunen oli peräti samaa mieltä. Paitsi se yksi adhd-stailisti, joka väittää, että huulipunaakin voi kokeilla vahingossa. Kyllä, siinä vaiheessa, kun uuden huulipunan näpertää auki pienestä pahvipakkauksestaan, avaa hylsyn, ihastelee uutuusväriä ja sen jälkeen "vahingossa" punaa löytyy seuraavaksi stylistin huulilta, on vähintään erikoista väittää huulipunan joutuneen testiin ihan vahingossa. Tiedoksi vain, että pahvipaketin silpuksi repiminen ei ainakaan jouduttanut uskoani vahingon tapahtumisesta. En kyllä voinut kuin nauraa vedet silmissä. Perjantaifiilis jo maanantaina, mahtavaa! Kiitos asianosaisille :)