Nolla on ihan nolla

Minulla ei oikein koskaan ole ollut matikkapäätä. Reaaliaineet ja kielet ovat olleet aina helppoa huttua, mutta tuo matematiikan loogiikka ei vain ole osunut yksiin omani kanssa. Yo-kirjoituksissakin joskus takavuosina pyöristin kesken laskun. Ja kun mennään vielä kauemmas menneisyyteen, muistan, kuinka ala-asteen matikankokeessa piti viivottimella mitata janan pituus. Pikku-Heidi järkeili omassa pienessä päässään, etteihän kukaan aloita laskemistakaan nollasta, joten sen nollan siinä viivottimessa täytyy olla pikkulasten hämäysoperaatio ja suuri skäämi. Pikku-Heidin jana oli sitten sen sentin pidempi kuin muiden. Olenkin siitä lähtien ollut vahvasti sitä mieltä, että nolla on ihan turha. Siis ihan nolla.

Matemaattinen lahjattomuuteni ilmenee myös muilla tavoin. Olen nimittäin ihan käpälä esimerkiksi raha-asioissa. Ja tarkemmin sanottuna laina-asioissa. Luulin tähän päivään saakka, että jos asuntolainani korko laskee (jonkun viitekoron vai oliko se nyt ohjauskoron laskun ansiosta?), minun kuukausittainen lyhennykseni pienenisi. Mutta ei, hö. MinkkiP palautti minut maanpinnalle kertomalla, ettei asia ihan niin olekaan. Enhän olekaan maksanut asuntolainaani kuin vasta kaksi vuotta...